L
Lehmä, lahja, laulaa, leija
Meinasin kirjoittaa ison postauksen siitä, miten olen tykännyt aina lehmistä ja miten niitä kotona lapsena hoitelin. En kuitenkaan välitä tehdä nyt niin.
Lahjasta sen verran että lahjahan voi olla joku saatu juttu tai sitten sellainen universumilta saatu juttu, johon minulla tai sinulla on suoranainen lahja. Olen miettinyt paljon elämästäni kahta puuttuvaa lahjaa. Toinen on laulun lahja. Lauluääntä ei vain ole...ja toinen on kielipää. Suomea osaan paljon ja tarpeeksi, siihen minulla on lahja, mutta englanti, ruotsi, saksa, ranska....Oh no!
Tartun siis leijaan.
Hyräilen usein Kirkan Leijat- biisiä, vaikka en osaa edes säveltä. Se on vain jotenkin niin klassista. Mutta. Muistan niin hyvin, kun isäni kuoli. Olin tuolloin 12- vuotias nuori tyttö. Sinä päivänä kun sain suru- uutisen, lennätin leijaa ystävieni kanssa. Oli huhtikuun puoliväli, pääsiäinen lopuillaan ja aurinko paistoi taivaan täydeltä. Tuuli ihan hirvittävästi. Minulla oli punainen puolihame päällä. Lennätin leijaa. Lennätin, se leijui ja leijui, välillä teki syöksylaskuja maahan. Minä olin isätön. Kevät edessä, elämä edessä. Yksi tärkeimmistä ihmisistä oli poissa elämästäni. Mutta minä selvisin. Vaikeuksien kautta voittoon.
Kuva: WISH
Hei! Sinulla on kiva blogi, jään seuraamaan. Mukavaa, kun joku kirjoittaa taroteista ja muista ei-niin valtavirran suosikkijutuista. Itsekin olen juuri kirjoittamassa taroteja käsittelevää postausta. Tästä tekstistäsi löysin muutakin samaistuttavaa: oma äitini kuoli, kun olin 12.
VastaaPoistaKiitos kun kirjoitat!
Kiitos! Mukavaa kun jäät seuraamaan :-) Minäpä käyn kurkkaamassa sinunkin blogiasi.
Poista