Liki 10 vuoden ajan minulla oli haaveena ja tavoitteena kuvata kaulushaikara. En ensin edes ymmärtänyt mikä lintu on kyseessä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin sen hauskan pulloonpuhaltamisäänen. Googletin tapauksen ja niinpä sain vastauksen. Ja sitten opin näkemään sen. Kaksi kertaa päivässä kaulushaikara lensi tonttimme yli. Se oli hauskannäköinen otus. Aina iloitsin kun näin. Se kuului melkein jo perheeseen, mutta kuvaa en onnistunut ottamaan.
Onneksi joku on onnistunut ja olen saanut ihailla kaulushaikaran salaperäistä olemusta lähempää. Joka päivä mietin mökkiämme. Joka päivä kaipaan sitä. Kaipaan....luontoa, vihreyttä, lintuja, rauhaa, vettä, saunaa, sitä rinnettä jota oli aina vähän vaikea kiivetä ylös ja alas, aamukahvia lintujen kanssa, kurkien laulantaa, laiturilta hyppelyä, saunaa ja saunan terassia, näkymää saunan ikkunasta...siis ihan kaikkea.
Olen ajatellut peruuttaa koko kesälomani, koska meillä ei mökkiä enää ole. En osaa kuvitella että olisin kuukauden kotosalla. Noh, meillä on ihana koti, mutta se ei ole veden äärellä...jne. jne.
Mutta tuo kaulushaikara. Kun seuraavaksi kuulen sen äänen, olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)