Iltaa.
Tänään se sitten tapahtui. Kaikki kaatui päälle yhdellä kertaa. Olen kärsinyt kivuista monta yötä ja tänäaamuna heräsin kuin junan alle jääneenä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, minua lähinnä ahdisti. Koko päivän olen riutunut sohvalla, vaihtanut kylkeä ja yrittänyt nukkua. Yrittänyt nukkua koko tämän sunnuntain.
Välillä olen koittanut tehdä kotijuttuja kuin robotti. Ilta- aurinko paistoi kauniisti, huomasin. En pysty iloitsemaan tällä kertaa mistään. En yhtään mistään. Elän mustan harson alla. Ainakin tänään. Nämä ovat näitä päiviä, jotka jättäisin mieluusti väliin, jos voisin.
Olen uhannut ja päättänyt että huomenna kaikki on toisin. Kuinka mones kerta? Taasko? Toinen osa minusta kysyy....Kaikki riippuu vain itsestä. En halua viettää loppuelämääni näin.
Parempaa iltaa sinulle. Juuri sinulle.
Surullista. Tuollaiset päivät ovat niin syvältä, vajota mustaan. Tuntuu kuin lopettaisi hengittämisen.
VastaaPoistaSe, ettei tunne iloa enää mistään, kertoo masennuksesta. Muistan hyvin ne pimeät vuodet, jolloin en tuntenut mitään. En iloa, en vihaa, en yhtikäs mitään.
Toivon sinulle parempaa oloa.