tiistai 16. maaliskuuta 2021

Koronapäiväkirja, osa 2.

Kaksi päivää takana. Tänään heräsin jo neljältä ja join aamukahvia kaikessa rauhassa. Seitsemältä nukahdin uudelleen ja heräsin muistaakseni 10.30. Olen katsonut tänään urakalla Netflixiä. Olen oikein jumittanut sen eteen. Katsoin nimittäin sitä aamulla, päivällä, iltapäivällä ja illalla. 

Snowpiecer- sarjaan tulee aina uusi jakso joka tiistai. Sitä minä odotin, mutta se ei näkynyt vielä klo 6 Suomen aikaa...niinpä katsoin sen iltapäivällä. The One- sarjan katsoin läpi kahdessa päivässä, se loppui tänään. Oli jotenkin kiehtova ja erilainen. Sitten aloitin katsomaan Yle Areenalta Lost Boys - huumehouruista elämää. Sen jätin nyt kesken kun on ensinnäkin aika pitkäveteinen ja ahdistava ja vähän ällöttäväkin. 

 Snowpiercer (TV Series 2020– ) - IMDb

Mutta ehdottomasti päivän kohokohta on ollut se, että sain raahattua itseni metsälenkille. Sille tutulle ja turvalliselle, mitä Vilikoirani kanssa aina kävelin. Puita oli kaatunut paljon tielle ja osa lenkistämme oli tuhoutunut maanmuokkauksen vuoksi. Pito oli kuitenkin ok, oli sen verran lunta ja jäätä että ei ollut liukasta. Nautin todella paljon kävelystä ja jalkani oikein huusivat että lisää lisää lisää tätä. Olen makoillut liikaa sohvalla. Aurinko paistoi myös ja se toi oman mausteensa ihanaan iltapäivään. Lenkin jälkeen olikin ihana tehdä kunnon ruoka, käydä suihkussa ja käpertyä sohvan nurkkaan sitä Netflixiä katsomaan.

The One' review: DNA finds your soulmate on frustrating Netflix series -  Chicago Sun-Times

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)