Ennen vanhaan elonkorjuu oli maanviljelijöiden kiireisintä aikaa kevään kylvöjen jälkeen. Minäkin muistan, miten meillä kotona kerättiin viljat talteet. Ensiksi tilattiin joku naapurin mies puimaan, sillä meillä ei ollut omaa puimakonetta. Sitten viljalastit tuotiin kuivuriin ja sieltä viljakasaa lapioitiin niin kauan, kunnes suuri imuputki oli siirtänyt ne yläkertaan viljasalvoihin. Viljapöly kutitti. Melu oli kova, sillä pieni kuivurimme piti kovaa ääntä.
Nykyään tuo kaikki on historiaa. Lämmöllä muistelen Vaaria, joka rakensi tilakeskuksen muiden miesten kanssa. Vaari oli elonkorjuun sydän. Hän oli kotonaan kuivurissa, tiesi paikat, tavarat, jokaisen mutterin ja työkalun, missä se sijaitsi. Hän osasi ja tiesi maatalon työt. Viimeisinä vuosinaan hän halusi mennä iltaisin kuivuriin kävelemään. Katsella vanhoja paikkoja, omien käsiensä jälkiä. Ehkä samalla myös muistella menneitä, omaa elon tietään.
Viimeisestä rivistä tuli oivallus; oman elämän elonkorjuu, mitä siitä jää käteen. Hieno kirjoitus ja nuo kirppislöydöt ovat hurmaavia, olisin ottanut itsekin kaikki.
VastaaPoista