Keinulauta

Lapsena tuli erilaisissa keinulaudoissa keinuttua tämän tästä. Se oli niin mukavaa. Hoitopaikassani oli kaksi keinua vierekkäin mäntyjen välissä. Oranssista köysistä pidin pienillä sormillani kiinni. Kotona minulla ei ollut keinua. Ei ollut sopivaa paikkaa. Isä joskus teki vähän erilaisen keinun navetan vintille. Hän kiinnitti niillä oransseilla köysillä ison lankun kattoparruihin ja siinä keinuimme kuin ratsain...Komeat vauhdit siitä tuli.

Naapurinlapsilla oli omat keinut. Heillä oli oikein sellainen teline, sillä eihän heilläkään ollut sopivaa puuta mihin laudat kiinnittää. Talvisin keinuimme ja harjoittelimme hyppäämistä keinusta. Meillä oli ns. hyppykoulu! Muistaakseni meillä oli kortitkin, mihin kirjoittelimme missä vaiheessa hyppykoulua nyt olemme.

Ala-asteella keinuttiin myös. Koulun takapihalla oli isot massiiviset keinut, joissa oli paksut kettingit. Myöhemmin saimme etupihalle uudet kaksi keinua, joissa oli muoviset istuimet ja huomattavasti lyhyemmät köydet.

Myöhemmin aikuisena päiväkodissa työskennellessäni keinulauta on edelleen SE juttu. Kevään tullen ilmojen lämmetessä lapset jaksavat jonottaa keinuun...Kaipa se on lapsille kevään merkki! Joku jaksaa paremmin jonotusta, toiset taas vähemmän. Kaikilla on kuitenkin yhteinen päämäärä; päästä keinumaan.

Meille tänne mökille saisi pienen keinun männynoksaan. Olen miettinyt, tekisinkö siihen jonkun luovan asetelman. Keinulaudalle...Nähtäväksi jää. Syksy tekee tuloaan.