Minä olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, tai onnettomassa, että minulla ei ole sisaruksia. En ole koskaan omakohtaisesti kohdannut sisarkateutta, mitä nyt joskus ystävien ja tuttavien perhe-elämää olen sivusta seurannut.
Olen kyllä joskus jutellut ystävieni kanssa sisarkateudesta. Yllättävän moni on kokenut alemmuuden tunnetta ja riittämättömyyttä omien vanhempien edesssä, kun se toinen on ollut parempi koulussa, menestyksekkäämpi elämässä ja muutenkin sillä vaan pyyhkii paremmin! En tiedä, onko se sitten sisarkateutta...?Toisaalta nämä väärin ymmärretyt eivät ole ainakaan näyttäneet kateuttaan tai katkeruuttaan minulle, ja miksikä toisaalta olisikaan? Minähän olen vain ystävä.
Oletteko joskus tavanneet ihmisiä jotka ovat perusnegatiivisia? Uskoisin ainakin että jokaisen tuttavapiirissä tämmöinen tapaus on? Minä olen tavannut. Hänellä on aina kaikki huonosti. Niin päin mäntyä, kuin olla ja voi. Yleensä hän haukkuu ja arvostelee kaiken mitä silmillään näkee, negatiivisesti tietenkin. Yleensä annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus huomaan erityisesti, että olipa se nyt taas niin negatiivinen ja joskus taas kun itsekin olen samalla moodilla, on mukavaa yhdessä arvostella jotain, mikä ottaa juuri sillä hetkellä päähän.
Olen kuulostellut, että hän on välillä kateellinen minulle. Ehkä hän kokee sisarkateutta minua kohtaan, koska hänellä itsellään ei ole siskoa ja olemme tunteneet toisemme lapsesta saakka. Varsinkin silloin kateuden ääni kilkattaa, kun minulla menee hyvin, olen onnistunut jossakin tai minua on onnistanut. Silloin mielestäni tosiystävyyteen kuuluu yhdessä iloitseminen ja se tunne, että olet ihan oikeasti iloinen toisen ihmisen puolesta. Hän ei ole sitä koskaan. Hän ei kykene. Hän vain muistaa entistä paremmin, miten kurjaa hänen oma elämänsä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)