Voisin tietysti kertoa miten hienoa ukkonen ja miten kovasti siitä pidän aikuisiällä...Mutta päätinpä muistella jälleen kerran lapsuuttani.
Olen lapsena pelännyt ukkosta. En niin hysteerisesti kuin serkkuni Kari- Matti, mutta pelkäsin kuitenkin. Kerran kesällä sain/ jouduin hoitamaan kanoja, kun mummo ja vaari lähtivät Venäjälle kesälomareissulle. Meillä oli kotona sata kanaa, ja niille piti heittää jyviä, katsoa että vettä riittää ja tietenkin poimia ihanan lämpimät munat pesistä. Tein työtä käskettyä ja sitten tuli ukkonen. Voi että minua pelotti. Menin mummon sänkyyn peittojen alle makaamaan hikikarpalot otsalla. Oli niin kuuma, mutta minua pelotti että koko talo lähtee lentoon, syttyy tuleen tai mitä vielä?!Ja se pelko oli todellista. Jotenkin sain kanatkin siltä päivältä hoidettua, tunnollinen kun olin...Äitini taisi olla tuolloin töissä enkä muista, olisiko isäni silloin jo kuollut...?Olin kuitenkin tuolloin alle 12 vuotias.
Muistan miten mummoni sanoi että pitää mennä istumaan ikkunattoman nurkkaan ettei salama iske. Siinä penkillä me sitten mummon kanssa istuttiin ukkosta paossa. Tuuli ulvoi nurkissa ja sade vihmoi ikkunaa. Keittössä oli sellainen ikkunaton nurkka! Naapurin Paula pelkäsi ukkosta myös. Hän meni istumaan autoon. Se on kuulemma turvallinen paikka ukkosella.
Palkaksi sain hienon venäläisen teekannun. Onkohan minulla sitä enää missään vai onko se rikki? Muistan kuitenkin, että kaunis se oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)