Joku voisi sanoa että "tää on niin luksusta, nyt mulla on aikaa vaan itselleni." En kuitenkaan aio turinoida teille omasta ajankäytöstä vaan siitä, että on oikeastaan aika ihanaa että elämässä on ripaus luksusta. Että siihen on varaa. Jollain tasolla.
Koska minä olen leijonanainen, minulla on aina varaa tietynlaiseen luksukseen. Mitä se sitten ikinä onkaan? Hah hah, mitä tässäkin kämpässä on luksusta? ( Näkisittepä tämän sekasotkun...)
Mietin asiaa. Vakavasti. Aamulla keitän kahvini Moccamasterilla. Se on luksusta, sillä joskus nuorempana en voinut kuvitellakaan hankkivani tätä kahvinkeitinten kuningasta. Moccamasterilla tehty kahvi ON luksusta. Tietää aina mitä saa, parasta mahdollista. Parhaiten tämän luksuksen huomaa silloin, kun sitä ei ole.
Vaikka olen työtön, ostin itselleni kaksi kirjaa. Se on luksusta. Saada omat kirjat hyllyyn. Toinen on Rhona Byrnen Sankari ja toinen Pepi Reinikaisen Irti Uhriutumisesta. Molemmat ovat tämän syksyn uutuuksia. Byrnen opit mielessäni olen syvästi kiitollinen siitä, että minulla on rahaa hankkia nämä kirjat. Vaikka se sitten jossain näkyisikin, myöhemmin. Pieni ripaus luksusta arkeen tuo kummasti piristystä. Saan lukea omia kirjojani ja palata niihin aina myöhemmin jos siltä tuntuu.
Tässä kohtaa tyssää. Syy on siinä että vaikka luksusta onkin arjessani pienissä määrin, en kuitenkaan koe mielekkääksi alkaa kaikkea erottelemaan. Varsinkaan kun asiat ovat usein materialistisia, niin asiat menevät helposti kehumisen puolelle. Elämänkatsomukseeni eivät kuulu päteminen, kehuskelu ja itsensä esiintuominen tavaralla tai jollakin muulla materialistisella tavalla. Arvostan ihmisiä heidän henkisyytensä vuoksi, heidän oman itsensä vuoksi. Miten se liittyy luksukseen? Hmmm...ei välttämättä mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)