Tiistaina Lanttien Kahdeksan.

Huomenta!

Tänään meditaatiokortiksi nousee LANTTIEN 8. VAROVAISUUS

-herkkyys, hellyys, toisen huomioiminen, rakastava huolenpito, sisäinen ja ulkoinen kukoistaminen, oikeanlainen vaatimattomuus, viisaus, hidas eteneminen-

Se mikä sinussa on puhkeamassa kukkaan, on harvinaisen kaunista ja herkkää. Anna sille sen tarvitsema suoja ja vahvistus. Sinun ei tarvitse pakottaa mitään! Kaikki kehittyy oikealla ajallaan.

Tämä kortti symboloi ahkeruutta, luovuutta sekä taitoa suoriutua hyvin erilaisista käytännön tehtävistä. Tässä kortissa työnteko- olipa se sitten ruumiillista tai henkistä- koetaan syvällisesti; sen kautta ihminen voi kasvaa. Tämä kortti symboloi työtä, jota tehdään oman itsensä vuoksi, ei niinkään henkilökohtaisen motiivin vuoksi. Se on päämäärä itsessään! Lanttien 8. kuvaa myös uusien taitojen ja kykyjen oppimista ja niiden jakamista muille. 

Ahkera ja keskittynyt työ tuottaa tuloksia. Sinun tarvitsee ehkä olla vieläkin järjestelmällisempi. Mutta menestystä tulee kärsivällisyyden kautta. Opit uusia asioita. Voi merkitä uuden alan vaihtoa tai koulutuksen alkamista. 

Tee kaikki, mitä tehtävissä on! Mutta hellitä sitten luottaen, että elämän virta vie sinua parhaaseen mahdolliseen suuntaan. 

***

Onpa ihanan keltainen kortti. Viininpunaiset kukat tuovat mieleen syksyn. Kaipaan lohdutusta. En tiedä miksi. Asunnon etsiminen on aloitettu, mutta koen olevani melko yksin nyt asian kanssa. Muutenkin ehkä kosminen yksinäisyys alkaa tuntumaan. Jälleen kerran.

Muistan miten olin nuorena tyttönä harjoittelussa sairaalassa. Siellä eräs iloinen nelikymppinen lääkäri sanoi kun juteltiin itkemisestä, että se on ihan kamalaa kun lähdet ajamaan töihin, niin 5 minuutin kuluttua lähdöstä kyyneleet vain tulevat. Sille ei voi mitään! Ihmettelin tuota tuolloin, nuorena. Mietin, mikä noin kaunista nuorta lääkärinaista voi itkettää, ehkä meneillään oleva ero? En tiedä, mutta töissä hän oli hyväntuulinen tapaus.

Nyt ajoin sumussa tänne töihin. Radioista kuului raavaan miehen ääni, joka lauloi jotakin hempeää. Sitten ne tulivat. Kyyneleet. Miten surulliseksi ja lohduttomaksi itseni tunsinkaan! Aamuyön usva, sumu, hämäryys. Minä olen onneton. Olen tyytymätön henkilökohtaiseen elämääni. En viihdy kotona. En viihdy kehossani. Olen 15 vuotta yrittänyt laihduttaa ja tällä hetkellä painan enemmän kuin koskaan. Eristäydyn. Ostan itselleni säkkejä, joihin pukeutua. Olen väsynyt. Olen väsynyt laihduttamiseen ja mieheni ärsyttäviin tapoihin. Töissä sentään - ainakin vielä- viihdyn. En edes halua kulkea missään ihmisten ilmoilla, koska en halua nähdä tuttuja. Käyn vain töissä ja koiran kanssa metsässä kävelyllä. Herkut tuntuvat olevan ainoa iloni elämässäni nyt. Nytkin silmät kirveltävät, siitä automatkalla itkemisestä. Kohta tulee asiakkaita. Pitää mennä. 

*** 

Kaikesta huolimatta, IHANAA PÄIVÄÄ SINULLE!