sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Tuomio

TUOMIO

- Herääminen uuteen elämään
- Uudestisyntyminen ja uudistuminen
- löytää vaihtoehtoinen elintapa
- jättää menneisyys taakse ja mennä kokonaisvaltaisesti uuteen
- syyllisyydestä ja katumuksesta vapautuminen
- ymmärrät täysin että tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä 

***
Mieletön kortti! Nostin tämän tähän tilanteeseen ensimmäistä kertaa koko blogini olemassaolon aikana!

Muutenkin tässä ollaan uuden äärellä. Nyt viimeistään on tarkoitus jättää 20 kiloa elettyä elämää taakseen läskin muodossa ja pitänee sanoa että Maljojen Ritarinkin suhteen pitää kyllä nyt miettiä. Meidän vuosipäivämme nimittäin lähestyy eikä tunnu yhtään siltä. Mutta parisuhteen vatvomisen sijaan keskityn nyt omaan olemiseeni. 

Muutosta tarvitaan nimittäin:

- ravinto

Ravinto pitää sisällään todellakin terveellisen ravinnon. Nyt ei ole tarkoitus syödä pelkkää maitorahkaa ja koittaa laihtua, vaan syödä terveellisesti, tavallista ruokaa että voi hyvin. 

Ruoan määrää pitää kohtuullistaa.

Pitää opetella ennakoimaan ruokatilanteita, tehdä ruokaa valmiiksi kaappiin jne. Nyt olen monta viikkoa lähinnä napostellut ja syönut paljon ulkona, herkutellut kuin porsas. 

Sokerit ja valkoinen vehnäjauho minimiin, sillä niitä syödessäni en voi hyvin.

Minulla on jo:

- nippu ruokavalioita, eli tietoa terveellisestä ruokavaliosta,  joista valitsen yhden tai sitten liityn vielä kerran johonkin verkkoyhteisöön 
- jääkaappi
- pakastin
- valmis työpaikkalounas jonka suhteen pitää päättää syönkö siellä vai otanko eväät
- smoothiekone jolla saa pyöräytettyä niitäkin jos haluaa
- digivaaka sekä ruokaa että omaa punnausta varten

***

-Liikunta

- tavallista hyötyliikuntaa, säännöllisiä ulkoilmalenkkejä ja vähintään kaksi kertaa viikossa salille.

- minulla on jo:
- aktiivisuusmittari
- tietämys mukavista lenkeistä
- voimassaoleva salikortti

Tästä kaikesta innostuneena laitan tähän postaukseen tunnisteen Mannan Mitoissa, jossa kirjoittelen aina välillä tuntemuksiani siitä, miten tämä koko homma etenee. Jos haluat liittyä seuraan, olet tervetullut!

Huikeaa, uudistavaa päivän jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Minä pudotin lopullisesti 22 kiloa ja aikaa tähän meni 4-vuotta. En tehnyt mitään muuta kuin lopetin korvapuustien leipomisen. Pakastin nimittäin puustit ja illat järsin puolijäisiä korvapuusteja. Toinen muutos oli se, etten iltaisin tehnyt voileipiä jääkaappiin valmiiksi yösyöntiäni varten. Muutaman yön valvoin, mutta yösyöntikin jäi. Tämä oli niinsanottu "höyhendietti" mutta tehokkaasti on läski pysynyt poissa ja ihokin ehti mukaan hitaan laihtumisen vuoksi. Suosittelen siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa mukava kuulla! Ja tosiaan onnittelut siitä, että paino on pysynyt kuuliaisesti pois. Hauska jotenkin, että tämä liittyy nyt noihin korvapuusteihin. Myös yösyöminen on jännää? Miksi olet öisin syönyt? Paha tapako vain?
      Luulenpa, että kun alan syömään kunnon ruokaa ja vähennän runsaasti sokerin ja höttöruuan käyttöä, niin painoni alkaa sillä jo putoamaan. Olen nimittäin syönyt nyt viime aikoina todella todella epäterveellisesti ja 99% eineksiä.
      Mukavaa päivää Sinulle!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)