Isänpäivä

Tänään on ollut Isänpäivä. Olen suoraan sanottuna unohtanut sen, mutta käsittämätön ahdistus on vallannut mieleni. Ehkä se johtuu siitä. Olen ollut 31 vuotta isättömänä enkä osaa kuvitella mitä elämä olisi jos isä olisi olemassa. Tietysti kaipaan isääni ja vaariani ja pappaani, mutta jotenkin oma henkinen olotila on ollut niin kehno että en ole jaksanut oikein mitään. Olen hyväksynyt kohtaloni.

Eihän meitä eikä minuakaan olisi olemassa jos ei olisi isää. Jostain kumman syystä olen pitkään miettinyt vaan kaikkea negatiivista, miten minun kanssani on toimittu, miten minusta ei ole mielestäni järkevästi välitetty ja miten minua on melkein kaltoin kohdeltu jos oikein ajatellaan. Mikä ihme siinä on että ajatukset lipuvat siihen pelkkään negatiivisuuteen. Ehkä se johtuu työstäni. Teen työtä pienten lasten kanssa ja minun on oikein helppo sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Ja vaikka elämä ei olisikaan noin mustavalkoista niin silti koen sitä niin. Miten minä tekisin tai miten minulle on tehty. Sanotaan että omien vanhempien elämä on vaikeinta hyväksyä. Se on vaikeinta hyväksyä siksi, kun siihen ei ole itse pystynyt vaikuttamaan. Ei mitenkään.

Koe ja näe sisäinen lapsesi! Tai jotenkin tuohon suuntaan se meni. Minä näen pienen polkkatukkaisen ja tupakanhajuisen tytön joka tykkää kissoista. Hän ei osaa pitää puoliaan, kiukuttelee ja on itsepäinen. Kerhossa hänellä on mukana punainen mehupullo jossa on oravan kuva. Ruisleipä on pakattuna voipaperiin. Ruisleipä ja mehu maistuu hyvältä. 

Olen kerhossa. Ne parempien perheiden lapset saavat parhaimmat isäinpäiväkortit. Kerhotäti leikkaa A4 kokoisesta kartongista neliön. Se parempi Elina saa sen neliön ja minulle annetaan alapuoli. Siitä tehdään Isänpäiväkortti. Siihen liimataan leijonan kuva, ja jotain muuta typerää. Annan sen isälleni isänpäivänä. Erikoinen kortti. Matala ja pitkä. Olin tuolloin 3- vuotias.

Myöhemmin kun osasin itse kirjoittaa, kirjoitin Isänpäiväkorttiin runoja ja aforismeja. Jos otat, et aja, jos ajat, et ota. Ja kaikkea muuta tuon tapaista. Taisin salaa toivoa että isä olisi lopettanut juomisen. Ajattelin että jos hän rakastaa minua tarpeeksi, hän tekee minun takiani niin. Mutta eihän hän tehnyt. Edelleen piilotin kaljakorin sängyn alle kun kaverit tulivat kylään. Etteivät he nähneet. Häpesin.

Paras muistoni on isästä seuraavanalainen:

Oli kaunis sunnuntaipäivä, oli kesä. Äiti pakkasi minulle ruisleipää mukaan ja punaista smurffilimsaa. Lähdin isän kanssa kalastamaan jokea pitkin merelle. Istuin pienen lasikuituveneen keulassa kun isä ajoi venettä. Ongimme ahvenia, istuimme kaislojen päällä että vene pysyy paikallaan. Oli kivaa. Vesi oli vihreää. Ahvenet tarttuivat koukkuun. Välillä söin sen ruisleivän ja join limsaa. Miten pienestä lapsi olikaan onnellinen ja kiitollinen. 

Toinen muistoni on kun olin jollain leirillä. Isä sanoi että hän tulee sunnuntaina minua katsomaan veneellä. Sitä samaa jokea pitkin merelle ja siitä meidän leiripaikkaan. Meillä oli aamupala meneillään ja aamupuuro. Sanoin syöväni sen laiturilla. Istuin laiturilla ja söin puuroa. Näin että isä tuli sieltä moottoriveneellä ja juttelimme jotain....Isä tuli kun isä lupasi. Puurolautaseni oli vaaleanpunainen.

Kaikille isille <3