perjantai 18. lokakuuta 2024

Kunkku

 

vauraus, menestys, harkitsevaisuus, kärsivällisyys, sijoittaminen

King of Pentacles on vauras ja järkkymätön johtaja, jonka menestys näkyy konkreettisesti hänen pankkitilillään. Hän on yrittäjyyden, sijoittamisen ja passiivisen tulon kuningas, jonka käsissä mikä tahansa hankinta muuttuu ennen pitkää tulonlähteeksi.

King of Pentacles elää elämäänsä rauhallisen harkitusti. Maaelementin kuninkaana hän panostaa fyysiseen kehoonsa ja sen mahdollistamiin nautintoihin, kuten ruokailuun ja seksuaalisuuteen. Hän on vakaa ja luotettava kumppani myös ihmissuhteissaan, valmis sitoutumaan ja pitämään huolta perheestään.

Raha ei varsinaisesti ole tämän kuninkaan motivaattori, vaikka hänellä sitä runsaasti onkin. Hän haluaa luoda omaisuudellaan turvaa ja rakentaa valtakuntaa, jossa jokaisella asukkaalla on hyvät oltavat. King of Pentacles on ollut rikas jo niin pitkään, ettei hänellä ole tarvetta ylpeillä omaisuudellaan. Hän nauttii laadusta ja hillitystä luksuksesta, mutta merkkituotteilla pröystäily ei kuulu hänen arvoihinsa.

Kun nostat tämän kortin, on sinun aikasi astua lanttien kuninkaan rooliin. Muuta unelmasi konkreettiseksi suunnitelmaksi äläkä lannistu, jos et nää välittömästi tuloksia. Sijoita rahasi viisaasti ja pohdi, millaisten tulonlähteiden avulla voisit luoda enemmän taloudellista vakautta elämääsi. Jos olet haaveillut yrittäjyydestä, tämä kortti kannustaa siihen. Älä kuitenkaan heittäydy tyhjän päälle hetken mielenjohteesta, vaan valmistaudu huolellisesti. Jos vain mahdollista, hanki itsellesi lanttien kuninkaan kaltainen mentori, joka opettaa sinulle yritysmaailman salat.

***

vaurasta päivää! 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)