Pimeyden perjantai

Huomenta!

Tänään meille nousi SAUVOJEN RITARI



-tulen tulielementti; voimakas eteneminen; syvällisempi ymmärrys; muutokset-

Tässä kortissa on toimintaa, tulta ja tappuraa. Musta hevonen korskuu liekeissä ja haarniska-asuinen ritari pysyy selässä...Tämä kortti kuvaa kasvun ja sisäisen kehityksen täydellistä hallintaa. Hänen vasemmassa kädessään on soihtu, jolla hän polttaa pois kaiken tiellään olevan negatiivisuuden. Kortissa esiintyy myös yksisarvinen. Ritarin kypärä on nimittäin koristeltu yksisarvisen päällä. Se symboloi kolmatta silmää.

Sauvojen Ritari edustaa miehistä energiaa, jota sävyttävät keveys, vitaalisuus ja henkisyys. Hän kaipaa muutosta elämäänsä. Toisinaan energia voi olla rajua, mutta hän osaa olla myös herkkä ja rakastava. Ritari käyttää voimaansa jalosti, ja siksi hänen energiansa on puhdasta ja ravitsevaa. Hänellä on myös kyky nauttia elämästä ja pitää hauskaa.

Kortti kehottaa sinua olemaan täydellisesti mukana elämän pyörteissä. Älä mieti aina sitä, mikä olisi järkevää, vaan uskalla heittäytyä hetken vietäväksi ja katsoa, mitä elämällä on sinulle tarjottavana, kun luovut turhasta kontrolloinnista. Kun uskallat olla oma itsesi, energiasi kevenee ja tunnet itsesi elävämmäksi.

"Ole hereillä, valmiina huomaamaan ihmiset ja tilanteet, jotka saattavat saada aikaan isoja muutoksia tietoisuudessasi. Ole kiitollinen tästä olemassaololta saamastasi lahjasta. Ota se vastaan, mutta älä takerru siihen.

Jokainen haaste auttaa minua kasvamaan. Jokainen myrsky vahvistaa juuriani.

"Kun olet valmis hyväksymään täysin itsesi - myös varjopuolesi- sisäinen voimasi kasvaa. Tämä avaa eteesi lähes rajattomat mahdollisuudet.
*** 
Jokainen myrsky vahvistaa juuriasi. Elän nyt keskellä myrskyä. Koirani oli vakavasti sairas ja se piti eilen lopettaa. Olen todella surullinen. Rakas ystäväni yli 10 vuoden ajan on pois. Paras ystäväni. Kyllä on outoa olla kotona kun häntä ei enää ole. Hän täytti olemuksellaan koko kodin. Onhan minulla kissat, mutta ei se ole sama asia. Minulla on kodin siivoukset kesken. En ole saanut muuta tehtyä kuin itkettyä. 24 h sitten hän oli jo pois. Haluan kuitenkin mahdollisimman nopeasti viedä kaikki hänen tavaransa pois silmistäni. Nyt pidän hänen pantaansa sylissäni. Toivon saavani siitä voimaa.

Eiliset kortit näyttivät - pois pimeydestä valoon. Uskon että tämä koski koiraani, jolla on ilmeisesti ollut kipuja jo pitkään. Tilanne oli pahempi mitä luulimme. Onneksi asiat tutkittiin perin pohjin. Hän pääsi nyt pimeydestä pois, valoon! Ja häntä odottivat siellä voi, niin monet hyvät tyypit.

Minä taas koin eilisen kiitollisuus- kortin henkilökohtaisesti. Surun keskellä pitää olla kiitollinen niistä monista yhteisistä vuosista mitä meillä oli. Minä olin hänelle koko maailma ja hän oli minulle tuki ja turva niin monet yksinäiset ja synkät vuodet. Hän oli myös mukana kun elämä alkoi hymyilemään. Hänen tehtävänsä tässä maailmassa oli olla minun kanssani. Hän opetti minut rakastamaan metsää. Enhän minä missään muualla käynyt, kuin töissä, koiran kanssa lenkillä ja kaupassa. Siinä sitä oli puuhaa. Nyt olen lomalla, en käy töissä ja tänään on ensimmäinen päivä kun ketään ei tarvitse viedä aamulenkille, ei iltalenkille eikä päivälenkille. Ei tarvitse mitata ruokia kulhoon eikä lisätä vettä janoiselle. Voi miten surullinen olenkaan!

Mökille meneminen vielä pelottaa. Hänellä on siellä vielä matot, ruokakupit ja ruokaakin. Ehkä pari purutikkuakin. Sanoin viimeksi kun kotiuduimme puoliksi leikiksi, että olikohan tämä hänen viimeinen mökkireissunsa? Hän nimittäin sairasteli heinäkuun alusta lähtien ja huomasin että kaikki ei ollut kunnossa. Osaanko olla siellä ilman koiraa? Kyllä tämä kesä oli hänelle jo erilainen. Hän ei ollut enää oma iloinen itsensä kuin harvoin. Ikä ja sairaus alkoivat näkyä. Silti hän viimeiseen saakka teki kaiken kuten on aina tehnyt. Haki keppiä kun heitettiin, meni kävelyn jälkeen uimaan järveen ja lähti innokaana mukaan minne ikinä mentiinkin. Hän yritti myös syödä, mutta viimeisenä päivänä ei enää ruoka maistunut, kuin ihan vähän.

Kävelyssä ei kuitenkaan ollut enää sitä iloa mitä joskus. Ei enää tänä kesänä. Kyllä hän oli muuttunut. Ehkä munuaisten vajaatoiminta oli alkanut jo viime kesänä ja nyt tilanne oli todella huono.

Siltikään en vielä eilen aamulla uskonut kun lähdettiin lääkäriin että hän ei enää palaa. Ehkä en halunnut alitajuisesti edes ajatella sitä mahdollisuutta. Ajattelin että yritetään viimeiseen saakka. Mutta fyysinen tilanne oli pahempi mitä päältä päin näytti. Vaihtoehtoja ei ollut.

Nyt yritän totutella elämään ilman koiraa. Tämä on ihan kauheaa. Jokaisessa askareessa huomaan että tässä kohtaa hän olisi tehnyt näin, tässä kohtaa hän oli tuossa. Kaikki alkoi aina aamusta kun heräsin, niin hänkin nousi kuin ikiliikkuja sängyn alta perääni. Tuli keittiöön kun keitin aamukahvia ja olohuoneeseen kun join sitä. Hän seurasi minua kaikkialle. Sitten ruokin hänet ja lähdettiin lenkille. Siitä päivämme aina lähti alkuun, olin töissä tai en.

Voi, voisin muistella häntä loputtomiin. Niin ikävä minulla häntä on. Nyt kosmista yksinäisyyttäni ei ole enää hän jakamassa. Olimmehan me yhtä yli 10 vuotta. Se on todella pitkä aika.

Parempaa päivää Sinulle!