Osa minua

Mielenkiintoinen haastesana tänään. Itsetutkiskelijan unelma. Osa minua? Laitan silmäni kiinni ja annan ajatusten tulla. Kissat. Jaloissani oleva koira. Maljojen Ritari. Äiti. Ja missä järjestyksessä? ;-)

Kissoja on kodissani ollut syntymästäni lähtien. Olen joskus kirjoitellut pitkät pätkät elämäni kissoista, mutta nyt en löydä tarinaani tähän hätään että voisin linkittää. Jo reilun vuoden vanhana minua on kuvattu mustavalkoisen Titta- kissan kanssa, siitä se lähti. Kissat ovat osa minua. Ne ovat samanluonteisia kuin minä. Itsekkäitä, itsenäisiä ja haluavat hellyyttä silloin kun niille sopii. Ne ovat suuttuessaan pelottavia ja sihisevät käärmeen tavoin. Ne ovat varsin omatoimisia napostelijoita ja joskus ne haluavat vain nukkua ja levätä. Ja nauttia elämästä. Usein tulkitsen tarot- korttejakin kissapakkojen kautta. Kissat ovat niin ihania. Ne tuovat kodikkuutta ja pitävät astraalihenget pois.

Lapsuuteni paras kaveri lumiukkojen ja Vaarin jälkeen oli kissani Nöpö.

Jaloissani oleva koira on uskollinen ystävä. Hänkin on kasvanut osaksi minua. Minua ovat riepotelleet elämän tuulet ja koirani on kulkenut vierelläni synkeät vuodet. Koirani on jo liki 8- vuotias ja muutama rikas elinvuosi on vielä edessä. Pelkään sitä hetkeä, jolloin osa minusta kuolee. Uskollisempaa ystävää saa hakea. Minä olen hänen koko elämänsä. Eilen illalla lehdistä luin, että koirat ja hevoset aavistavat parhaiten ihmisen energiakentässä tapahtuvia muutoksia. Allekirjoitan tämän täysin. Koirani lukee minua kuin avointa kirjaa.

Maljojen Ritari on kuulunut elämääni nyt noin kaksi ja puoli vuotta. Olen todella onnellinen, että löysimme toisemme ja voisin sanoa että hän on osa minua. Olemme todella tiiviisti yhdessä. Kuulumme niihin pariskuntiin, jotka tekevät liki kaiken yhdessä. Hän on mahdollistanut minulle uuden elämän, jos niin voi sanoa, ja ilman häntä monet reissut ja jutut olisi jäänyt tekemättä. Kuten olen teille kertonutkin niin tämä meidän mökkimmekin olisi jäänyt hankkimatta ilman Maljojen Ritaria. Tänään kun heräsin, hän oli lähtenyt töihin. Ensimmäiseksi aamulla laitoin hänelle tekstiviestin ja minulle tuli tunne että hänkin on osa minua.

Maljojen Ritari Bohemian Cats- pakan mukaan.

Viimeiseksi tietysti ehkä se tärkein, Äiti, joka tulee olemaan aina osa minua. Ilman häntä minuakaan ei olisi. Nyt kun syntymäpäiväni lähestyy, Äiti tulee aina mieleen enemmän. Se oli vähän niinkuin meidän juttu, että minä synnyin. Tai oikeastaan Äidin ja Isän, mutta Isä kun kuoli ajat sitten, niin se on jäänyt meille kahdelle ;-) Olen täälläkin purkanut paljon Äitini sairastumista ja kuolemista. Se oli rankka kokemus. Tänään en ole tippaakaan murheellinen eikä minulla ole tarvetta eritellä asioita sen kummemmin. Huomaan vaan että suru on ja säilyy. Se muuttaa vain muotoaan. Joskus sitä ei muistakaan ja joskus se taas tulee esiin. Sen kanssa on vain osattava elää. Onko surukin osa minua?