keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kuningatar

Ensin tähän nousee kaikki tarotkorttien kuningattaret. Lanttien Kuningatar, Sauvojen Kuningatar, Miekkojen Kuningatar ja Maljojen Kuningatar.

Kuningatar nähdään usein aikuisena jo elämää nähneenä naisena. Ja koska jokainen nainen on oman elämänsä Kuningatar tai ainakin pitäisi olla, päätin tutkia omaa naiseuttani näiden neljän teemakortin valossa.

SAUVOJEN KUNINGATAR
 "Tarina kertoo että Kuningattarella oli muinoin musta tukka. Hänen seurassaan kulkevan pantterin turkki oli myös musta. Kuningattaren läpikäymä suuri muutos teki hänen tukastaan kullanvaalean ja muutti pantterin leijonaksi. Kuningattaren ymmärrys aikaisemmasta tilanteestaan täytti hänet kuitenkin myötätunnolla niitä kohtaan, jotka eivät vielä olleet vapaita. Kyetäkseen auttamaan muita hän halusikin tukkansa olevan punaruskean ja leijonansa leopardin. Leopardin mustat läikät ovat menneisyydessä vallinneesta pimeydestä." 
 
Tähän korttiin minun on helppo samaistua. Olen ollut 23 hyvin musta. Siis mustat pitkät hiukset ovat olleet tunnusmerkkini. Olen tottunut mustiin hiuksiin, rakastan suorastaan niitä. Pukeuduin myös monet vuodet mustiin ja musta on ollut aina sydäntäni lähellä. Sisustin jopa kotiani mustaksi ja myös lähimmät ihmiset elämässäni olivat mustia, niin ajattelultaa kuin ulkonäöltään. ( Enkä tarkoita rotuominaisuutta!)  Elin raskaita vuosia, elin pimeydessä. Muutama vuosi sitten naiseuteni heräsi uudelleen eloon. En tiedä mitä tapahtui, mutta irtaannuin huonosta parisuhteesta, huonosta työpaikasta ja kävin läpi ystävyyssuhteitani uudelleen. Laihduin. Sain uuden elämän. Sain paljon uusia asioita elämääni vaikka rakkaitani myös menetin.






Tällä hetkellä musta pantterin pää on olohuoneeni seinällä. Tuo kortissa oleva leopardi on edelleen minulla. Se vartioi nyt kissojen juomavettä. Kasvatan mustaa väriä hiuksistani pois. Ne ovat nyt punertavan ruskeat, vaaleat niistä koskaan tuskin tulee.

"On usein hyvin intuitiivinen, luova ja jopa selvännäköinen. Hänellä on taito vetää ihmisiä puoleensa."

Kyllä, olen kaikkea tuota parhaimmillani. Intuitiota, luovuutta ja selvännäköisyyttä haluan harjoittaa joka päivä.

 LANTTIEN KUNINGATAR

”Lanttien kuningatar on taivaltanut pitkän, raskaan matkan läpi autiomaan. Nyt hän on saapunut vihreämmälle, hedelmällisemmälle maaperälle. Kuningatar lepää valtavankokoisen ananaksen päällä nauttien virvoittavasta keitaasta ja katselee rauhallisesti taakseen jäänyttä pitkää ja vaikeaa taivalta.
Kuningatattaren edessä oleva pukki kuvaa lisääntymiskykyä, uuden elämän syntymisen edellytystä. Se voidaan nähdä myös Kauriina: kovana, hellittämättömänä, riippumattomana. Lanttien Kuningatar huolehtii hyvin kehostaan. Hän tietää tarkalleen, mitä keho tarvitsee heijastaakseen oivallisesti sielun temppelinä hänen sisäistä kauneuttaan. Tämä tarkoittaa yhtä hyvin fyysisestä kunnosta huolehtimista ja kauneudenhoitoa kuin hyvää ruokavaliota ja terveydenhoitoakin.”
 
"Viittaa naiseen joka on hoivaava, mutta samalla hyvän liikevaiston omaava, hän on luotettava ja pitää perhettä tärkeänä."

Tähän korttiin on myös helppo samaistua. Raskas matka on takanapäin ja nyt istuskelen ananaksen päällä ja katselen maailmaa. Kauris on mielenkiintoinen asia. Näen sarvieläimen nimenomaan kauriina enkä pukkina. Olen muutenkin huomannut että ympärilläni on monia kauriita, ilman että edes tajuan sitä. Siis horoskooppimerkkinä...

Mitä kehoni tarvitsee? Sitä minä opettelen vieläkin. Olen huono näissä. Yritän pitää fyysistä kuntoani edes jotenkin yllä, mutta silti tunnen olevani ikuinen laihduttaja. Ne on ne tunteet yhdistettynä hedonismiin, niin liikakilojen kori on valmis. Tavoitteenani on käydä edes kerran viikossa salilla (minulla on salikortti) ja koiran kanssa ulkoilen päivittäin, joskus enemmän, joskus vähemmän.  

Kauneutta hoidan aika rohein keinoin. En hyppää kosmetologilla eikä minulle laiteta kauniita rakennekynsiä. Joskus kun muistan pestä hiukset, se on jo minulle kauneudenhoitoa. ( sarkasmia..)

MALJOJEN KUNINGATAR
 
 Avoimesti näytetyt tunteet, äitiys, tunteiden rehellisyys.
Avoimuuteni ja rehellisyyteni tekevät minusta kauniin.

Maljojen korttia olen nostanut uskomattoman vähän. Itseasiassa kerran, joten minulla ei ole siitä omaa kuvaakaan täällä vielä. Maljojen kuningatar on eräs tarotpakan vahvimpia äitiyden kortteja. Ehkä se johtuu siitä; enhän minä ole äiti :-) Äitiys ei ole elämässäni ollut missään vaiheessa päällimäisenä mielessä, paitsi oman äitini kautta. Juuri eilen juttelin erään tuttavani kanssa, joka on minua miltei 10 vuotta nuorempi, eikä hän aio koskaan tehdä lapsia. Hän kysyi aionko minä? Hmmm...vastasin. Enpä usko, mutta en ole mitään kiveen kirjoittanut. Fiksu ihminen, vastasi hän. Niinpä, mietin...Jatkoi myös että olen toki sinua paljon vanhempi, joten ei tässä aikaakaan enää niin kovin kauaa ole. Ei minulta puutu mitään. Minulla on ihana mies ja ihanat lemmikkieläimet. Niitä näitä juttelimme tämän tuttavani kanssa...Elämä on hyvä juuri nyt.

MIEKKOJEN KUNINGATAR

"Kuningatar on usein vanhempi naishenkilö (30+ tai hyvin kypsä nuori nainen) joka on saanut jo paljon aikaan. Kypsyys ja pätevyys ovat esillä."
 
Selkeydellä, avoimuudella ja aitoudella raivaat ne esteet, jotka tähän asti ovat estäneet sinua saavuttamasta aitoa täyttymystä.

 ”Tunkeutuminen vanhojen naamioiden ja roolien läpi, järkevä, älyllinen, looginen, puolueeton.”

Tämä kortti kuvastaa työminääni. Miekkojen Kuningatar on nyt minulle varsin hajuton ja mauton kortti, sillä en ole tällä hetkellä työelämässä. Olen kyllä saanut paljon aikaan, minulla on pitkä hyvä koulutus takanani enkä ole paljon työttömänä elämässäni ollut. Mutta ehkä tuota kypsyyttä tarvitaan vielä, pätevyyttä kenties? Minua on sanottu rehelliseksi, järkeväksi, luotettavaksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiseksi. Nämä tunnistan itsessäni kun puitteet ovat kohdallaan. Herkkänä ihmisenä olen altis kaikille sosiaalisille kuvioille, aistin helposti toisen mielialat ja otan helposti itseeni. Vieläkin muistelen joskus jotain vanhoja työjuttuja, jolloin minua mielestäni on kohdeltu huonosti, epäoikeudenmukaisesti ja ala-arvoisesti. Minua on joskus jopa kiusattu työpaikalla. Se oli kamalaa. Nyt mietin, mitä minä isona tekisin. Vaihdanko kokonaan alaa, vai vaihdanko muuten vain radikaalisti elämäni suuntaa. Katsotaan.

Sinäkin voit miettiä omaa naiseuttasi näiden teemojen kautta...? Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisena sinä näet maailman?

2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)