Ensimmäinen oma huulipunani on tilattu 1980- luvulta Yves Rocherilta ja se on pieni vaaleanpinkki puna. Siihen tietysti ostettiin heleän pinkki kynsilakka. Maalla kun asuttiin, Rocherilta tilattiin äidin kanssa aina välillä kaikenlaista. En muista merkkiä, olisiko punan merkki ollut Debbie tai vastaava. Huulipuna on minulla säästössä vieläkin vaikka en sitä käytä eikä siitä taida käytettäväksi olla. Pelkillä kuorillakin on minulle merkitys, niin tärkeä juttu ne ekat omat meikit olivat. Joskus kuvaan sen tänne!
1990- luvulla olin Ruotsin laivalla pienen kaveriporukan kanssa. Meidän teinien äidit olivat lähteneet mukaan meitä vahtimaan, ilman aikuisiahan sinne ei ollut asiaa. Olimme ehkä 16- vuotiaita ystävieni kanssa. Mukana oli myös ystäväni äidin kampaajakaveri. Oli röyhelöhihaa ja mustaa liiviä, mustia suoria housuja ja lakerikenkiä. Niin ysäriä kuin olla ja voi. Minulla oli tapana käyttää vaaleaa huulipunaa ja silmät olivat tummat kuin myrskyisä yö. Halusin olla dramaattinen. Kampaajakaveri katseli minua hetken ja sanoi: Tyttö, sinähän ELÄT! Nyt laitat tätä huulipunaa itsellesi..ja hän kaivoi käsilaukustaan pinkin pienen puikon. Ja minähän laitoin pinkkiä punaa ja ELIN koko risteilyn ajan kuin viimeistä päivää...
Vanhassa työpaikassani oli töissä yksinäinen hieno nainen jonka koko elämä oli HÄN itse ja HÄNEN työnsä. Hänellä oli aina huulipunaa ja vaatteet niin viimeisen päälle. Hän laittoi kuulemma yöksikin huulipunaa koska jos tulee vaikkapa tulipalo ja palomiehet tulevat sisään, hän on huolehtinut kauneudestaan. Lisäksi tämä nainen söi kuin lintu, hänen joka sormessaan oli vähintäänkin kolme hopeasormusta ja kynnet punaiset ja lakatut. Hän piti kaikesta kiiltävästä. Oikea harakanpoikanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)