maanantai 22. huhtikuuta 2024

Kevätmasennus

PÄIVÄ 7. SUNNUNTAI

Heräsin kolmelta yöllä kun ei tullut uni. Kuuntelin äänikirjaa, keitin teetä, täytin ristikkoa, luin lehteä ja kuuntelin äänikirjaa ja nukahdin. Heräsin kahdeksalta uudestaan. 

Mieleni oli jotenkin iloinen ja vapautunut. Aurinko paistoi ja olisi koko päivä aikaa tehdä mitä haluaa. Maljojen Ritarikin olisi kotona eikä töissä. Join kahvia, ja tarkkailin lintuja. Olen päättänyt nyt kirjoittaa 100 lintua muistiin, mitkä olen bongannut. Otin lintulaudalta valokuvia.

Sitten mietin menenkö kirppikselle vai lenkille? Lopulta päädyin katsomaan elokuvaa Suon villi laulu. Se löytyy kirjanakin. Olin juuri tehnyt itselleni aamupalan - puuron - ja elokuvan alkutekstit näkyivät kun Tiina soitti. Hmmmm.....mietin vastaanko mutta vastasin kuitenkin. Tiina kysyi kohteliaasti eilisestä ja alkoi taas vuodattamaan. Kysyin häneltä pisteliäästi joitain kysymyksiä ja kommentoin hänen juttujaan. Olin selvästi paremmassa hapessa kuin perjantaina. Herättelin häntä tai yritin...Lopulta otti tosi paljon päähänsä hänen omakehunsa ja imartelunsa että lopetin puhelun ja sanoin että alan katsomaan tätä elokuvaa nyt.

Myöhemmin soitti Leena, jonka kanssa puhumme niinkuin normaalit ihmiset tekevät. Kerroin hänelle Tiinasta ja nauroimme yhdessä hänen tyhmyydelleen, ahneudelle, ajatusmaailmalleen. Hän on hän eikä muuksi muutu.

Iltapäivällä lähdimme Maljojen Ritarin kanssa pienelle kävelylle ja kävimme kahdessa eri lintutornissa. Nyt tarvitsen kiikarit. Kännykkäni ei zoomannut tarpeeksi. Laitoin muistiin näkemiäni lintuja....Ja oli muutenkin mukavaa olla Hänen kanssaan liikenteessä. Illan päätteeksi hän lähti tapaamaan veljeään ja minä nautin rauhallisesta koti- illasta yksin ja kirjoittelen tätä.

PÄIVÄN ONNISTUMISET:

- Lintubongaus on alkanut

- Tiina ei pahoittanut mieltäni

- Minulla on ystäviä kuten Leena

- En nukkunut päiväunia

- En kokenut kuolemanhalua ja epätoivoa


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)