sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Kevätmasennus

 PÄIVÄ 6. LAUANTAI

Tänään olisi SE päivä, kun menen kevätpuutarhamessuille parin tunnin ajomatkan päähän ja tapaan siellä vanhoja tuttujani. Kello soitti kukonlaulun aikaan ja huonosti nukutun yön mutta hyvin nukutun päivän jälkeen nousin ylös ja lähdin matkaan.

Ajomatka oli helvetistä. Lunta satoi enkä uskaltanut ohittaa. Meinasin nukahtaa rattiin. Tiellä oli 5-10cm lunta mutta onneksi autossani oli talvirenkaat. Kiitos Maljojen Ritarin saamattomuuden. Nyt siitä oli hyötyä. Tuntui että kilometrit eivät etene, matka ei etene ja väsymys painoi. Pääsin kuitenkin kunnialla perille. 

En olisi millään jaksanut olla sosiaalinen, tavata tuttuja, innostua uusista asioista, olla kiinnostunut...ja pelkäsin päivän pituutta heti aamulla ja pitkää kotimatkaa. 

Selvisin kuitenkin kunnialla päivästä, vaikka en ollutkaan ihan oma puhelias itseni. Kotimatkakin sujui kivuttomammin. Kaiken kaikkiaan jäi ihan kiva olo. 

Päivä sai minut kuitenkin ajattelemaan että olenko väsyneempi kuin mitä itse edes ymmärrän? Ennen olen aina innostunut kaikesta puutarhaan liittyvästä, mutta jotenkin kaikki tuntui vähän pakkopullalta. Noh, en tiedä.

PÄIVÄN ONNISTUMISET:

- Jaksoin pitkän päivän reissussa

- Jaksoin olla edes vähän sosiaalinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)