maanantai 18. maaliskuuta 2019

Sauvojen 10.

Huomenta!

Tämä viikko alkaa SAUVOJEN 10. TORJUNTA



- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-

Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi, raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös sairastumisena.

Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi - lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja -rajoituksista.

Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!

On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa itsellesi nuo asiat!

Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.

***
No onpa jotenkin mörrimöykkykortti tähän aamuun. Huomasin herätessäni jo, että aloin vatvomaan vanhoja asioita. Asioita, jotka liittyvät menneisyyteen ja jotka haluan unohtaa. Olen yrittänyt tehdä nyt tietoisesti sitä, että kun alan miettimään jotain negatiivista niin tietoisesti en ajattele sitä enää. Saas nähdä miten onnistuu jatkossa, nyt ainakin onnistuin.
Voin toki kertoa teille tämän mörön, minkä haluan unohtaa.

Edesmenneen äitini jäämistö jäi hänen miehensä pojalle/ roskiin/ mökille/ jonnekin. Minä sain pahvilaatikollisen pientä sälää ja yhden tuolin. Vaikka minulle olisi kuulunut vaikka mitä...muistan niin hyvin äidin tavaroita, kirjoja, kirjasarjoja, maljakoita jne. jotka olivat minulle jo lapsesta asti rakkaita. Asiahan meni niin, kun äiti kuoli, minä sain hänen kaikki korunsa muistoksi ja suurella huudolla otin yhdet perinnekahvikupit. Lisäksi sain hänen kaikki käyttövaatteensa terveyssiteitä myöden. Välit menivät täysin hänen miehensä kanssa ja kaikki muut tavarat jäivät sille tielleen. Sitten tämä mies kuoli vuosia myöhemmin ja kun minä kuulin tästä, oli ainoa poika jo siivoamassa isänsä asuntoa. Paljon oli heitetty roskiin ja loput tavarat vietiin mökille tai jonnekin.

TÄSSÄ KOHTAA minun olisi pitänyt olla vahva ja tunkea itse itseni sinne asuntoon katsomaan äidin tavaroita, mutta en halunnut koska minua ahdisti se asunto ja kaikki muistot mitkä sieltä olisivat tulvahtaneet mieleeni. Ajattelin että vintti on muutenkin täynnä roinaa enkä jaksa sitä roinan kuljettelua sinne sun tänne. Niinpä tyydyin PUHELIMESSA sanomaan hätäpäissäni pari hassua asiaa mitkä muistan että ne oli äidin..Ja ne minulle sitten kiikutettiin pahvilaatikossa. Jälkeenpäin ajatellen paljon jäi saamatta ja olisi kannattanut vaan mennä rohkeasti sinne asunnolle tsekkaamaan...onhan siinä kova työ siivota toisen kuolinpesää varsinkin kun tiedän että tämä poika ei ole köyhä eikä kipeä niin hänelle eivät tuollaiset rojut merkkaa mitään. Toisaalta tiedä että mies on asunut siellä viisi vuotta ilman äitiä, niin todennäköisesti elämä on ollut melko kyseenalaista..paljon on varmasti mennyt rikki ja esim. matot olivat niin likaisia että roskiin vaan.

Mutta tämmöisiä minä aina välillä mietin! Muistan sen Aaltomaljakon, missä aina pidettiin tulppaaneita. Muistan kauniit pellavapöytäliinat jolle katettiin juhlakahvikupit, muistan suuren käsityökorin, jossa oli paljon erilaisia käsityöjuttuja. Muistan kalliin tietosanakirjasarjan, josta löytyi apu kysymykseen kuin kysymykseen, muistan hyllyllisen romaaneja, joita äidillä oli puhumattakaan kaikista astioista sun muista...Ja ne ihanat joulutavarat, joita äidillä oli vaikka kuinka!

Mutta eivät rojut tuo häntä takaisin. Ei minulla olisi tilaa niitä missään pitää. Kukaan ei ostaisi niitä kirpputorilla. Aaltomaljakon saan kaupasta. Olkoon se sitten "äitini" vaikka ei oikeasti olisikaan. Sain kuitenkin tärkeimmät, eli korut ja valokuvat. Tälläkin hetkellä on äidin korvikset korvissa. Äidin muisto on ikuisesti sydämessäni eikä sitä muuta mikään. Miksi ihmeessä siis silti välillä kaivelee tämä rojuepisodi? En tiedä. Ehkä siksi että se ei mennyt oikeudenmukaisesti. Ehkä siksi, että kyennyt pitämään puoliani - taaskaan. Pakenen ennemmin. Pakenen.

Että tämmöinen purkaus....

Hyvää päivän jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Voi, tämä oli hyvä purkaus. Itselle kävi melkein samoin äidin kuoltua. Ja tuo tarot-kortti. Mielenkiintoinen. Minulle ennustettiin kerran tarot-korteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä purkaukseni sai kyllä jälkikäteenkin vielä tuumimaan, että mitä minä enää näitä vatvon...Joku asia siinä jäi kaivelemaan, mutta ei enää....

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)