sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Viikon 11. krapu

Tiimihenkeä työpaikalla.

Oli menossa hiljainen tunti. Lapset nukkuivat ja aikuiset tekivät kirjallisia tehtäviä ja  suunnittelivat tulevaa ja siivosivat. Ovi oli kiinni, eikä Maija ja Ritva tienneet että Malla työskenteli toisessa huoneessa. Malla oli uusi työkaveri.

- Malla ei tee yhtään mitään, sanoi Ritva.
- Ei teekkään, lisäsi Maija.

Kuului hiljaista keskustelua ja supinaa.

Malla kuuli oven läpi uusien työkavereidensa keskustelun hänestä itsestään. Malla oli juuri aloittanut uudessa työssään ja hän kohtasi käärmeet jotka luikertelivat työpaikalla. Vuoden päästä Malla vaihtoi työpaikkaa. Vasta silloin hän tajusi, miten inhottavia, katalia, ilkeitä työkavereita hänellä olikaan ollut. Nyt hänellä oli mukava tiimi ympärillä ja kaikki kunnioittivat toisiaan.

***

Viikon 11 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: tunti, keskustelu,ovi

8 kommenttia:

  1. Työpaikkakiusaaminen, selän takana puhuminen. Ei ihme, että ihmiset väsyvät, palavat loppuun, vaihatavat joko työpaikkaa tai jäävät sairaslomalle.

    Onneksi Malla löysi paremman työpaikan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että Malla pääsi fiksumpaan työpaikkaan.

    VastaaPoista
  3. Tiimihenki pahimmillaan. Onneksi Mallalle tuli mahdollisuus parempaan paikkaan ja tiimiin.

    VastaaPoista
  4. Monessa työpaikassa varmasti totta.

    VastaaPoista
  5. Joukossa paskanpuminen muuttaa ihmiset oudoiksi jopa itselleen, jos nyt viitsisivät huomioida omaa käytöstään, Moni ei uskalla katsoa peiliin ja ymmärtää kuinka k-pää lopulta onkaan.
    Onneksi kaikkialla ei kuitenkaan ole näin, löytyy enemmistö fiksujakin ihmisiä. Joskus se riidankylväjä vain saa aikaan kunnon joukkopsykoosin ja kohteena oleminen on raskasta ja kuluttavaa.
    Hyvä teksti!

    VastaaPoista
  6. Mallan tilanne toistuu valitettavan monella työpaikalla tänäkin päivänä. Mallan onni siinä, et hänellä oli mahdollista vaihtaa työpaikkaa, ja että hän ymmärsi myös sen tehdä. kaikille se ei taida olla mahdollista. tykkäsin paljon, tärkeä asia!

    VastaaPoista
  7. Kaikki on paljon pomosta kiinni, suosiiko ruskeakielisiä ym. Itselläni on ollut onni viimeiset 5 vuotta saada työskennellä hienon johtajan alaisena, joka sai paskanjauhajat hiljaisiksi. Hän todella satsasi työhyvinvointiin. Mutta tämä tarinasi sai kyllä karvaasti muistamaan toisenlaisiakin johtajia ja heidän luomaa kaaosta! Hyvä tarina!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)